sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Use helmet - käytä kypärää

Sain ennen joulua ystävältäni vanhat helmet uusiokäyttöön. Hän toivoi, että valmistaisin niistä hänelle uudet helmet yhdistettynä pinnojen nippleihin. Aikataululla ei kuulemma olisi kiirettä "mutta jos sitten kun joulumyyjäiskiireet hellittävät". Eilen ilmeisimmin joulukiireet olivat ohitse kun päädyin puuhaamaan näiden ihanien puuhelmien pariin.
 
Samalla piirtelin ja suunnittelin uutta mallia joka pyöri ideana päässäni. Kun sain valmiiksi suunnitelmani oli aivan pakko päästä kokeilemaan miltä valmis koru näyttäisi. Ainoat tarkoitukseen sopivat puiset helmet olivat juuri nuo ystäväni ruskeat helmet, joten otin ihan muutaman lainaan :)
 
Näin syntyi ensimmäinen helmikoruni nimeltään Use helmet - käytä kypärää. Malli on ensiesittelyssä 17.5.2014 järjestettävässä Yläkaupungin yö - tapahtumassa, jonne sain myyntipaikan johonkin kohtaa Seminaarinkatua. Tästä vielä tarkemmin tulevissa postauksissa, kun saan itsekin tietoa enemmän.
 
Ystäväni saa myös uudistetun kaulakorunsa pian omakseen. Pitkät helmet sopivat yksinkerroin kivasti kaulaan ja kolminkerroin runsaaksi rannekoruksi.
 
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti