lauantai 18. tammikuuta 2014

Heijastin

Minua on vaivannut heijastinongelma jo pitkään. Olen nimittäin kokeillut ja suunnitellut jotain sarjaan sopivaa heijastinta syksystä lähtien. Välillä on saattanut mennä monta tuntia ideoidessa ja kokeillessa ja mitään kelvollista ei ole valmistunut. Palasin taas ihan vahingossa heijastimen pariin. Eilen sain valmiiksi ison määrän, (yli kymmenen on iso määrä) vanne kiristää kaulakoruja ja niitä tehdessä tuli taas yksi heijastinidea jota oli kokeiltava jo heti illalla myöhään ja jatkettava tänään.

Nyt kerrankin lopputulos oli lähes sellainen kun olin ajatellut. Pinnaheijastimien tarra tarvitsee vielä jotain lisäkiinnitysainetta, se kun ei oikein meinaa pysyä kiinni. Lopulliseen malliin ei myöskään tule kahdenkokoisia heijastavia tarroja, kunhan kokeilin kumpi koko olisi kivempi.

Aikaa yhden heijastimen tekoon tosin meni varmasti lähes kaksi tuntia, mutta osa ajasta taisi kulua television katseluun kun nimittäin poikkeuksellisesti nappasin työvälineet sohvalle mukaan. No valmiina on malli/kokeilukappale ja sen verran tyytyväinen olen, että uskallan laittaa tuotoksen tänne ihan kuvan kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti