torstai 18. joulukuuta 2014

Säde - taidelasilautanen

Sain mieluisan tilaustyön ja vapaat kädet sen toteuttamiseen. Voisiko enää kivempaa tehtävää saada :) Valitsin pienen harkinnan jälkeen materiaaliksi lasin. 

Eilen valmistui nämä 20 taidelasilautasta, joissa on pullea pinta vaaleilla lasisäteillä. Nyt lahjaan tuli somisteeksi kynttilä koska kuulin että, tilaisuuden muutkin lahjat olivat teemaa lasi ja valo. 

Lautasta voi toki käyttää myös tarjoiluun, erityisesti ajattelin kuinka kauniisti kis-kis-karamellit sopisivat näihin tarjolle. Apulainen on aivan samaa mieltä.












sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kuvia ja koruja

Nyt löytyy uutukaisia koruja Keuruulta Tiltaltista ja Jämsästä Mäen huopaa ja lankaa- käsityökaupasta. Samanlainen uusi sarja koruja lähtee myös huomenna Laukaan Kretliiniin. 

Viikon päästä sitten vuoden viimeiset myyjäiset Hipposhallilla ja sen jälkeen yhden tilaustyön kimppuun.

Alla kuvia tämän päivän aurinkoisella pakkaskelillä ja uudella kameralla. Nyt on nautinto kuvata, ei ole ainakaan kuvauskalustosta kiinni jos ei tule hyviä otoksia.







perjantai 21. marraskuuta 2014

Keskiö - uusi korusarja

Sain täydellisen idean yhtäkkiä kesken normaalin arkipäivän, enkä meinannut malttaa odottaa, että pääsen kokeilemaan pinnoja vääntämällä miten tuo idea onnistuu. Nyt reilu vuorokausi ja monta työtuntia myöhemmin, on valmiina ensimmäinen pienien pieni sarja uutta Keskiö - korusarjaa. Kaulakoruja sekä näyttäviä korvakoruja.

Harvoin tulee korun valmistumisen jälkeen tunne, että pitää aivan tuulettaa, kun on niin tyytyväinen lopputulokseen. Mutta näiden kanssa kävi niin. 






torstai 20. marraskuuta 2014

Polkupyörän osia helmien kera

Viimeisen parin viikon aherruksia: Uudenlaisia nippelikoruja ja jouluisia koristeita sekä myyjäisvalmisteluja perjantaita varten.









keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Nimetön kaulakoru

Vihdoinkin alkaa uusia ideoita syntymään. Eilinen oli näperrä ja pura päivä. Eli tein yhden ja purin, tein toisen ja purin, kunnes lopulta illalla oli kolme uutta korua valmiina. Aika hauskoja ja ennen kaikkea näyttäviä juhlakoruja. Mutta huikeat kolme päivässä!
Pari sisustus/joulu aiheista malliakin on tulossa. Toinen pieni ja yksinkertainen ja toinen suuritöinen ja vaikea.





maanantai 3. marraskuuta 2014

Erilaisia lomia

Lomia on monenlaisia. Kotimaan reissuja, ulkomaan matkoja, kevätkylvöjä, puutarhan hoitoa, sadonkorjuuta, käsitöiden tekoa, urheilua, kuntoilua, löhöilyä...

Tässä muutama kuva erilaisista lomista, viimeiset kuvat tältä aamulta. Tästä ne taas joulupuuhat alkaa, liian myöhään niin kun aina.











perjantai 22. elokuuta 2014

Valoa ja varjoja

Valaisimessa olevan lampun teho ei oikeasti riitä aivan tällaisiin varjoihin. Pienen taskulampun avulla tuli kuitenkin näinkin upeita heijastuksia.





keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ratasvalaisin

Kesän aikana on ollut paljon kaikenlaista ulkohommaa ja sisällä käsitöiden tekeminen on jäänyt tosi vähälle. Blogiin kirjoittamisesta puhumattakaan. Alkukesästä tein vain yhden uuden erilaisen kokeilun jonka olin talven aikana suunnitellut toteutettavaksi "sitten kun on aikaa".

Kesäkuun lopulla valmistui monen työtunnin tulos jota ei juuri vielä valoisana aika ole tullut käytettyä, mutta syksyn ja talven aikana on varmasti käytössä tosi paljon.

Käytin valaisimen tekoon käytöstä poistettua vanhaa valaisimen runkoa josta otin alkuperäisen delfiinikuvioisen muovivarjostimen pois. Lisäsin vain lasikoristeiset pyörän rattaat napakasti kiinni ja valaisin oli valmis. Toki siinä useampi kymmenen työtuntia tarvittiin, mutta kivaa oli tehdä ja innolla odottaa miltä työ valmiina näyttää.

Tässä on siis prototyyppi ja ensimmäinen kokeiluversio;  Ratasvalaisin 1, Vaihde vapaalla, Rattaat roikkumassa...

 


lauantai 17. toukokuuta 2014

Seminaarinkadulle illanviettoon

Vain muutama tunti enää ennen virallista kesän avausta Yläkaupungin yö kaupunkifestivaalia. Kaikki alkaa olla pakattuna lähtöä varten ja kohta illanviettoon Seminaarinkadulle.

Viime hetken tunnelmia työhuoneella ja valokuvaus studiolla: