torstai 21. marraskuuta 2013

Violetti viikko

Reilu viikko aikaa Joulumyyjäisiin. Koko ajan kiire ja hommaa valtavasti.

Olen kuitenkin kaiken kiireen keskellä saanut violetit lasikukat ja pienet sydämet valmiiksi, iso osa koruista hujahti jo samantien uusille omistajilleen, mutta muutama pari korviksia jäi vielä. Kukkasista valmistui lisää pitkiä kaulakoruketjuja ja muutamasta lasisydämestä tein Pinna kireellä 2- kaulakoruja.

Ystävän kanssa käydyn jutustelun seurauksena päätin vielä huovuttaa huopaketjujakin. Kuulin nimittäin, että niitä olisi kysytty viikko sitten myyjäisissä, jonne en itse päässyt tällä kertaa osallistumaan. Sain ajatuksen yhdistää vanhan mallin ja yhden Pinna kireellä- kukkasen ja lopputulos miellytti minua.




Pakko oli napata kuva myös mitä parhaasta apulaisestani. Aina siellä missä tapahtuu, niinpä pääsi kuvausalustakseni kun ei ulkona pimeässä oikein kuvia saanut otettua.




1 kommentti: